Kirjoittanut:
Thomas Jensen

Elektroniikkajätti muuttui sitkeän ilmastotyön myötä

Nordean vastuullisen sijoittamisen ammattilaiset ovat jo vuosia koettaneet saada saksalaisen elektroniikkajätin Infineon Technologiesin vähentämään päästöjään. Nyt yritys on liittynyt kunnianhimoiseen ilmastoaloitteeseen, ja sitoutuu merkittäviin vähennyksiin. Näin kaikki lopulta tapahtui.

Infineon_fabrik

Tärkeä tavoite saavutettiin vuoden 2023 lopussa, kun Infineon Technologies ilmoitti liittyneensä kansainväliseen Science Based Target -aloitteeseen. SBTi- aloitteen avulla yritykset voivat asettaa päästövähennyksilleen tieteeseen perustuvat ja varsin merkittävät tavoitteet. Aloitteeseen mukaan lähteneet yritykset myös sitoutuvat vähentämään merkittävästi CO2-päästöjäään.

"Tämä on Infineonille tärkeä virstanpylväs, jota kohti olemme yhtiötä jo pitkään rohkaisseet” ESG-analyytikko Till Jorde toteaa.

- Olimme todella iloisia uutiset kuullessamme. SBTi-aloite tarjoaa maailmanlaajuisesti parhaan mahdollisen standardin kunnianhimoisille tieteeseen perustuville ilmastotavoitteille. Pohjoismaisista yhtiöistä esimerkiksi Fiskars, Posti, Outokumpu, Stora Enso, Novo Nordisk ja Mærsk ovat jo mukana aloitteessa. Erityisen hyvää aloitteessa on, että kunkin yrityksen vähennystavoitteet laskee ja tarkastaa kolmas osapuoli, Till taustoittaa.

Päätöstä hiilidioksidipäästöjen dramaattisesta vähentämisestä edelsi vastuullisuusammattilaisten pitkä, säännöllinen ja johdonmukainen keskustelu Infineonin edustajien kanssa.

Till Johannes Jorde

Till Johannes Jorde

ESG analyst, Nordea Asset Management

Kommentteja kuuroille korville

Kun Nordea vuonna 2017 aloitti vuoropuhelun Infineonin kanssa, yhtiö suhtautui hieman skeptisesti pari-kolme kertaa vuodessa toistettuihin kommentteihin siitä, kuinka tärkeä osa-alue päästöjen vähentäminen ja ilmastoasiat yritykselle ovat.   .

- Jos olen täysin rehellinen, on pakko todeta, että he eivät aluksi kuunnelleet meitä. Tilanne oli jopa hiukan erikoinen, sillä yleensä eurooppalaisyritykset kuuntelevat sijoittajien toiveita varsin aktiivisesti. Onneksi Infineonin tapauksessa asiat paranivat lopulta todella nopeasti, Till Jorde selittää.

Infineonilla on tärkeä rooli vihreässä siirtymässä huipputeknologisten elektronisten komponenttiensa ansiosta. Yhtiö valmistaa puolijohteita ja mikrokontrollereita – korvaamatonta teknologiaa – sekä kasvavalle sähköautoteollisuudelle että kukoistavalle tuuliturbiiniteollisuudelle.

Vuonna 2020 yksi yhtiöön sijoittaneista Nordean salkunhoitajista kuvasi Infineonia yritykseksi, jonka tuotteet ovat välttämättömiä jos vihreä siirtymän halutaan saada aikaan tehokkaasti ja nopeasti.

Huomio omiin päästöihin

Vaikka yrityksen ydintehtävänä olisi tehdä vihreään siirtymään tarvittavia komponentteja, on sen silti pidettävä silmällä myös omia päästöjään ja arvioitava niitä kriittisesti. Siksi vuoropuhelussa Infineon Technologiesin kanssa on haluttu yhtiön vähentävän myös omia päästöjään.

- Siitä lähtien, kun aloitimme vuonna 2017 vuoropuhelun Infineonin kanssa, olemme kertoneet, että meille sijoittajana on erittäin tärkeää, että myös he itse työskentelevät CO2-päästöjen vähentämiseksi tuotannossaan. Ei riitä, että yhtiön tuotteita tarvitaan vihreään siirtymään, on myös katsottava oman toiminnan päästöjä, Till sanoo.

Lisää tuotantoa, vähemmän päästöjä

ESG-analyytikko ymmärtää, että Infineon Technologiesin päätös aloitteseen liittymisestä on kestänyt vähän aikaa.

– Sitoutuminen tieteeseen perustuviin tavoitteisiin on iso päätös. Näin energiaintensiiviseltä yritykseltä hiilidioksidipäästöjen merkittävä vähentäminen vaatii suuria investointeja. Samaan aikaan haasteena on, että tuotantoa pitäisi lisätä kasvutavoitteiden mukaisesti, mutta tämä onkin kyettävä tekemään pienemmillä päästöillä. Samaan aikaan me sijoittajana seuraamme tehdäänkö yhtiössä toivomiamme muutoksia, hän sanoo.

Till Jordella ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteikö Infineon Technologies olisi oikealla tiellä.

- Meille sijoittajille on todella tärkeää, että yritykset, joihin sijoitamme liittyvät esimerkiksi SBTi:hen, sillä se luo vakautta sijoituksellemme. Meille tämä tarkoittaa, että yhä useammat ovat kiinnostuneita sijoittamaan Infineoniin.

Olemme sijoittajana omalta osaltamme rohkaisseet yhtiötä kohti ilmastoneutraalia tuotantoa. Emme voi eikä mielestäni ole tarpeenkaan tarkoin määritellä, miten suuri merkitys meillä on yhtiössä tapahtuneissa muutoksissa ollut. Olemme kerta toisensa jälkeen johdonmukaisesti korostaneet päästöjen vähentämisen tärkeyttä, ja alkuvaikeuksien jälkeen yhtiö on nyt siihen täysin sitoutunut, hän toteaa tyytyväisenä.