Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa 95 prosenttia salaatista kasvatetaan ulkona suurissa taimitarhoissa, joista jokainen pystyy helposti tuottamaan 250 miljoonaa kasvia vuodessa. Sääolosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet yhä arvaamattomammiksi kuivuuden ja rankkasateiden vuorotellessa, ja kasvit menevät usein hukkaan, vaikka niitä kastellaan hyvin. Salaatin kasvattamisessa käytetään myös usein torjunta-aineita, jotta rikkaruohoja ei tarvitsisi kitkeä käsin. Kun salaatit ovat kasvaneet myyntikelpoisiksi, tuottajat kuljettavat niitä tuhansia kilometrejä supermarketteihin ympäri Yhdysvaltoja.
Tanskalaisen Ellepotin järjestelmien avulla tuotanto voidaan siirtää sisätiloihin, vedenkulutusta voidaan vähentää 90 prosenttia, torjunta-aineiden käytöstä voidaan luopua ja tuotanto voidaan automatisoida täysin.
"Toimitamme koneen, paperin ja tarjottimen, jotka yhdessä voivat korvata muoviruukut ja massatuottaa kukkia, vihanneksia ja puita tehokkaammin. Tämä on erittäin tärkeää aikana, kun luonto muuttuu niin paljon, että puutarhurit ympäri maailman eivät voi enää kasvattaa satoaan ulkona", sanoo Ellepotin toimitusjohtaja Lars Steen Pedersen.
Tuotekeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen
Esbjergissä Tanskassa sijaitseva yritys perustettiin 31 vuotta sitten pienenä perheomisteisena konevalmistajana ja myytiin pääomasijoitusrahastolle vuonna 2005, jolloin Ellepot kehitti innovatiivisen viljelyjärjestelmän, jota puutarhurit käyttävät nykyään 130 maassa kukka-, metsä-, hedelmä- ja vihannestuotannossa.
"Ymmärsimme, että asiakkaillemme olisi tärkeää, että he pystyivät tuottamaan kasvit mahdollisimman tehokkaasti ja olemaan kilpailukykyisiä nyt ja tulevaisuudessa", Pedersen sanoo. Näin sai alkunsa kolmesta osasta, kasvituotannon koneista, paperista ja viljelyalustoista koostuva viljelyjärjestelmä.
Kone valmistaa ruukun rahkasammalesta ja paperista. Tähän mennessä Ellepot on kehittänyt 18-20 erilaista paperityyppiä, joita käytetään eri teollisuudenaloilla vihanneksista puihin. Ruukkuun istutetaan siemeniä tai pistokkaita ja niiden kasvaessa ruukku asetetaan viljelyalustalle. Kasvin kasvettua toivottuun kokoon paperiruukku voidaan istuttaa suoraan maahan. Puutarhureiden ei siis tarvitse käyttää muoviruukkuja.
"Pelkkä pistokkaan siirtäminen muoviruukusta paperipurkkiin auttaa vähentämään muovin käyttöä yrteissä tai salaatissa jopa 97 prosenttia. Lisäksi puutarhurit voivat aloittaa kasvien lajittelun nopeammin, koska heidän ei tarvitse odottaa kasvin juurtumista. Metsäsektorilla kasvien piti seistä 120 päivää ennen kuin ne voitiin istuttaa. Meidän järjestelmässämme selvitään 70 päivällä", Pedersen kertoo.
Kaikesta huolimatta Ellepot on joutunut tekemään töitä vakuuttaakseen potentiaaliset asiakkaansa tuotteidensa toimivuudesta.
"Olemme antaneet puutarhureille mahdollisuuden kokeilla järjestelmäämme ja testata sitä kuuden kuukauden ajan. Tämän jälkeen he joko ostavat sen tai otamme järjestelmän takaisin. Uskallamme toimia näin, koska olemme nähneet järjestelmän vaikutukset.", Pedersen kertoo.
Maailma muuttuu
Viime aikoina järjestelmä on menestynyt erityisesti Yhdysvalloissa, mutta myös ympäri maailmaa. Sääolosuhteiden vaihdellessa puutarhurit ovat alkaneet luopua kasvien kasvattamisesta ulkona ja siirtää tuotantoa yhä enemmän kasvihuoneisiin.
"Valitettavasti luonto muuttuu niin paljon, että puutarhurit eivät voi enää suunnitella kuten ennen. He eivät enää tiedä, milloin kasvit ovat valmiita ja sato voidaan korjata. Kuivina aikoina kasteluun kuluu valtavasti vettä ja liian sateisessa säässä monet kasvit tuhoutuvat” kertoo Pedersen, joka odottaa innolla, että yhä useammat puutarhurit ottavat järjestelmän käyttöön.
"Pyrimme jatkuvasti kehittymään ja luomaan arvoa asiakkaillemme. Joskus meidän on toimittava nopeammin tai eri tavalla kuin odotimme, mutta se on myös hauskaa. Esimerkiksi muutos ulkoviljelystä sisäviljelyyn ei alun perin ollut osa strategiaamme, mutta näin voimme auttaa yhä useampaa puutarhuria kannattavampan liiketoimintaan. Maailma muuttuu, ja teemme parhaamme pysyäksemme mukana."
Tämän markkinointimateriaalin on laatinut Nordea Funds Oy. Tässä artikkelissa esitetyt tiedot eivät ole sijoitusneuvontaa, eikä niiden perusteella tule tehdä sijoituspäätöstä eikä niitä tule pitää sijoitussuosituksena. Artikkelissa olevat arviot, luvut tai tiedot eivät ole täydellisiä, ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Keskustele sijoitusneuvojasi kanssa ennen sijoituspäätöksen tekemistä.