Kirjoittanut:
Jan Telford

5 miljardin sijoitusstrategia

Vain 7 vuotta sitten käyttöön otettu Nordean niin kutsuttu Enhanced-sijoitusstrategia on raivannut vahvan sijan suomalaisten säästäjien parissa. Strategian mukaisesti hoidettujen rahastojen yhteenlaskettu varallisuus ylitti maaliskuun lopulla yli 5 miljardin euron rajan.  Rahastojen toteutunut tuotto osoittaa, että sijoittajien suosiolle on hyvä syy.

Selection of pottery at a store

Yksi sijoitusmaailman kestoaiheista on väittely aktiivisen ja passiivisen sijoittamisen paremmuudesta. Nordean Enhanced-rahastoilla on hieman erilainen lähestymistapa aiheeseen. Rahastojen sijoitusstrategia nimittäin yhdistää aktiivisen ja passiivisen sijoittamisen ominaisuuksia.

Rahastot on hyvin laajasti hajautettu ja seuraavat kohdemarkkinoitaan eli vertailuindeksinsä koostumusta melko tarkasti. Näin rahastojen tuotto ei poikkea merkittävästi markkinatuotosta.

Salkunhoito voi kuitenkin poiketa indeksistään maltillisesti suosimalla tai välttämällä tiettyjä yhtiöitä. Jos yhtiön paino indeksissä on pieni, se voidaan myös sulkea pois kokonaan. Osakevalinta pohjautuu kvantitatiivisiin menetelmiin ja siinä huomioidaan yhtiöiden arvostus, laatu, osakekurssin kehitys, tuloskasvu sekä muutokset tulosennusteissa.

Osakevalinnalla haetaan siis vertailuindeksin kaltaista koostumusta mutta samalla parempaa tuottopotentiaalia. Pienen aktiivisuuden ja kvantitatiivisen sijoituspolitiikan vuoksi rahastojen kulut voidaan pitää matalina. Nämä tekijät yhdistettynä rahastot säilyttävät mahdollisuuden pieneen ylituottoon.

Vastuullisuusanalyysi mukana

Osassa Enhanced-rahastoja on edellä mainitun sijoituspolitiikan lisäksi mukana vastuullisuusanalyysi, joka vaikuttaa niin ikään rahastojen sijoituksiin. Rahastot voivat tehdä sijoituksia ainoastaan yhtiöihin, joiden vastuullisuusarvosana on riittävän korkea.

Tässä voidaan hyödyntää joko Nordean Tähtirahastojen tekemää sisäistä arviota tai ulkoisen luokittajan analyyseja. Jälkimmäisessä tapauksessa sijoituskelpoisen yhtiön on saatava arvosanaksi vähintään BB (asteikolla AAA–CCC), ja salkun keskimääräisen vastuullisuusarvosanan on oltava A.

Lisäksi rahastot tavoittelevat hiilijalanjälkeä, joka on 25 % pienempi kuin vertailuindeksillä. Kaiken kaikkiaan vastuullisilla Enhanced-rahastoilla pitäisi olla siis paitsi markkinoita korkeampi tuottopotentiaali myös vahvempi ESG-profiili.

Markkinoiden mukaisia, luokkaansa parempia

Ensimmäiset Enhanced-rahastot, maailmanlajuisesti ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavat Global Enhanced ja North American Enhanced avattiin kesäkuussa 2017. Global Enhanced on tuottanut toimintansa alusta maaliskuun 2024 loppuun 120,7 % kulujen jälkeen. Vertailuindeksin tuotto oli samalla aikavälillä 109,8 %. Rahasto on siis tuottanut yli 10 prosenttiyksikköä maailman osakemarkkinoita enemmän.

 

Graafi kuvaa 100 euron kehitystä valitulla ajanjaksolla. Kehityksestä on vähennetty rahaston hallinnoimisesta aiheutuneet kulut.


North American Enhanced on tuottanut samalla aikavälillä 142,9 %. Vertailuindeksin tuotto on ollut käytännössä sama, 142,4 %.

Tavanomaisen Enhanced-strategian ja vastuullisuusanalyysin yhdistävä Vastuulliset Osakkeet Maailma -rahasto tuotiin sijoittajien saataville puolestaan joulukuussa 2018. Toimintansa alusta maaliskuun 2024 loppuun asti ulottuvalla aikavälillä rahasto on tuottanut 79,2 % vertailuindeksin tuottaessa 81,4 %.

Indeksin lisäksi rahastoja on syytä verrata myös toisiin rahastoihin, jotka sijoittavat esimerkiksi samalle maantieteelliselle alueelle ja samankokoisiin yhtiöihin. Tutkimusyhtiö Morningstar jakaa rahastot tämän perusteella luokkiin.

Verrokkeihinsa eli samaan Morningstarin luokkaan nähden Global Enhanced on tuottanut viimeisen 5 vuoden ajan noin 4,4 % enemmän vuosittain. North American Enhancedin kohdalla vastaava ylituotto on noin 1,4 % vuositasolla ja Vastuulliset Osakkeet Maailma -rahastolla 1,7 %.

Valtava varallisuus

Enhanced-rahastojen valikoima on kasvanut paljon. Suomalaisille henkilöasiakkaille on tarjolla muun muassa Eurooppaan, kehittyville markkinoille ja maailmanlaajuisiin pienyhtiöihin sijoittavia rahastoja. Myös vastuullisten Enhanced-rahastojen valikoimasta löytyy Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan, Japaniin ja kehittyville markkinoille sijoittavia rahastoja. Korkopuolella on avattu kehittyvien markkinoiden dollarimääräisiin lainoihin sijoittava rahasto.

Rahastojen kiinnostava sijoituspolitiikka, maltilliset kulut ja aiemmat tuotot ovat houkutelleet paljon sijoittajia ja varallisuutta. Maaliskuun lopulla suomalaisten asiakkaiden yhteen laskettu omaisuus kaikissa Enhanced-rahastoissa ylitti 5 miljardin euron rajan.

Suurimmat sijoitukset on tehty Vastuulliset Osakkeet Maailmaan, jossa on hoidossa yli 1,6 miljardia euroa suomalaisten varoja. Global Enhanced kattaa noin 1,4 miljardia euroa ja North American Enhanced hoitaa suomalaisten asiakkaiden varallisuutta noin 860 miljoonan euron edestä.

Rahastot ovat lyöneet voimalla läpi myös muualla. Kaikkien pohjoismaisten sijoittajien varallisuus rahastoperheessä oli maaliskuun lopulla euroissa laskettuna yli 21 miljardia.

 

Nordea Global Enhanced, Nordea North American Enhanced ja Nordea Vastuulliset Osakkeet Maailma -rahastoja hallinnoi Nordea Funds Oy.

Tässä artikkelissa esitetyt sijoittamista ja säästämistä koskevat näkemykset ovat yleistä tietoa, eikä suositus ostaa tai myydä mitään sijoitusinstrumenttia. Keskustele sijoitusneuvojasi kanssa ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Rahastosäästämiseen kuuluu riskejä ja sijoitettujen varojen arvo saattaa nousta tai laskea. Rahastojen historialliset tuotot eivät ole tae tulevista tuotoista. Rahaston tulevat tuotot riippuvat mm. markkinan kehityksestä, salkunhoitajan taidoista, rahaston riskiprofiilista sekä rahaston kuluista.